• fi
Etusivu | Referenssit | Eerolanpuro II

”Tosi hyvältä näyttää Jyväskylän ensimmäisellä kaupunkikosteikolla”

Vuonna 2016 valmistunut Jyväskylän ensimmäinen kaupunkikosteikko on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Tulevat vuodet näyttävät, mitkä Eerolanpuron parista kymmenestä eri kosteikkokasvilajista toimivat parhaiten hulevesien puhdistajina ja Suomen sääolosuhteissa, mutta selvää on, että luonnonmukaisille ratkaisuille on jatkossakin tilausta.

– Kosteikon viherrakennustöitä edeltävä talvi oli taimitarhoille aika kova, mutta yllättävän hyvin istutetut kasvit lähtivät kasvamaan – myös Vapon turvetuotantoalueiden kosteikoilta koemielessä siirretyt yksilöt, mikä oli mukava yllätys. Totta kai rakennettavilla viheralueilla joudutaan kasveja aina jonkin verran uusimaan, mutta se ei tarkoita sitä, että kasvivalinta olisi huono. Sinne saatiin tosi miellyttävää maisemaa, jossa on myös mukava mittakaava, Jyväskylän kaupungin kaavasuunnittelija Paula Tuomi kertoo.

Eerolanpuron kosteikko päätettiin rakentaa Kortesuolle tiiviin kaupunkiympäristön tuomista haasteista huolimatta. Tuomiojärvi on Jyväskylän raakavesilähde, joten hulevesien puhdistumiseen tuli kiinnittää kosteikkoprojektissa senkin vuoksi erityistä huomiota.

Ohjeet myös kosteikon ylläpitoon

– Vapo Clean Waters Oy:llä on pitkä kokemus kosteikkojen suunnittelusta ja rakentamisesta, mikä oli tärkeä lähtökohta yhteistyölle. Toki kosteikko tiiviisti rakennettuun kaupunkiympäristöön oli heillekin uusi lähtökohta. Pilotin tarkoituksena olikin todentaa luonnonmukaisen kaupunkikosteikon toimivuus myös kaupunkialueella. Mielenkiintoista, että paikallisesti löytyy tällaista osaamista! Tämä on antanut meille jokaiselle oppia kaupunkikosteikon suunnittelusta, rakentamisesta ja tulee antamaan myös ylläpidosta – tosi mielenkiintoinen yhteistyöpilotti kaikkinensa, Tuomi sanoo.

Alueen seuranta jatkuu vielä pitkään muun muassa hulevesien laadun, kasvillisuuden ja tietysti perushoidon osalta. Vapo Clean Watersin ja Jyväskylän kaupungin lisäksi yhteistyössä on mukana Luonnonvarakeskus, joka seuraa kosteikkokasvilajien menestymistä alueella.

– Ylläpito kuuluu kaupungille ja saimme siihen Vapo Clean Watersilta hoitosuunnitelman kosteikon rakenteiden ja kasvillisuuden osalta. Esimerkiksi altaiden tyhjennys kiintoaineista on yksi hoitosuunnitelman toimenpiteistä. Ehdottomasti tämä on sellainen ratkaisu, jota tullaan jatkossakin käyttämään. Kun veden virtaamaa viivytetään, kuten tässä kohteessa, järveen päätyvät vedet ehtivät puhdistumaan aiempaa paremmin haitta-aineista. Lisäksi kehittyvä kasvillisuus edesauttaa veden puhdistumista. Tämä on se ratkaisu, mihin tulevaisuudessa pitäisi päästä, etenkin kun asuminen tiivistyy ja tulee paljon läpäisemätöntä pintaa, mikä aiheuttaa rankkasateilla hankalia tilanteita ja lisääntynyttä vesistökuormitusta ilman asianmukaista hulevesien hallintaa, Tuomi toteaa.

Eerolanpuron kaupunkikosteikko                                                                                                   Paula Tuomi